Vuoden vaihde

 

Meillä juhlittiin rauhallisesti vuoden 2009 saapumista. Aika samanlaisissa merkeissä kuin koko vuosi 2008 kuluikin. Ja on muuten ollut elämäni paras vuosi kokonaisuudessaan. Kokonaisuuteen sopiva ratkaisu siis tämä viimeisen päivän/yön viettokin.

 

Iltapäivästä hellun perhe (äiti, pikkuveli 19 v ja pikkusisko 18 v) kävivät meillä syömässä. Täytettyjä paprikoita Jamie Oliverin tyylillä, possun filettä ja couscous kasvishässäkkää. Hyvää oli. Jälkkäriksi tekaisin panna cotat sitrussokerin kanssa. Ah että olin tyytyväinen kokonaisuuteen. Yksityiskohdissa olisi ollut parantamisen varaa, mutta tuskin niitä kukaan muu kuin kokki sen suuremmin huomasi.

 

Ilta vietettiin kaksin kotona. Hellulla vähän houkutti lähteä kylän pintaan, mutta päättikin sitten jäädä kotiin. Olen ihan tyytyväinen päätökseen, mutta väittäisin, että en ihan mahdottomasti painostanut... Myönnettäköön että minulle on erittäin tärkeää, että tällaiset juhlat vietetään perheen kesken. En tiedä mistä tämä lähes pakkomielteen omainen ajatus on tullut, mutta on minulla siille ainakin tulevaisuuden varalle perustelut. Sitten kun lapsi ymmärtää näiden päälle jotain, ne voivat olla hänelle isoja ja ihania päiviä. En halua että siihen sotketaan humalaa tai juhlapyhät ovat epämukavia, kun seuraavan päivän vanhemmat nukkuvat krapulaansa pois tai jotain muuta vastaavaa. Itse voin ryypätä ja rellestää minä päivänä vuodesta vain, mutta joulut, juhannukset, vaput, vuoden vaihteet sun muut on ehdottomasti pyhitetty A:lle.

 

Muisteloita vuodelta -08

 

Tämä vuosi muuten aloitetaan tosi gourmeella, nakkeja ja ranskalaisia. Pottusalaattia ei meidän pöytäämme kukaan tuo, kerpele. Toissa vuoden joulukuun alussa (eli 2007, tarkalleen ottaen 7-9 päivän tienoilla) minulla halutti niin maan pirusti syödä paistettua kananmunaa ja perunasalaattia... Minulla alkoi pahoinvointi aika hyvissä ajoin, noin kolmannella raskaus viikolla, jos en ihan väärin muista. Eli uloshan ne munat ja salaatit tulivat ja ainakin kaupan pottusalaattin on olemassa vieläkin lievä kammo. Olen kuitenkin edistynyt; pystyn kaupassa kävelemään niiden ohi ilman yökkäys tunnetta kurkussa.

 

Aluksi en osannut yhdistää pahoinvointia raskauteen, sillä minulla oli samaan aikaan "kuukautiset". Nämä kuukautiset kyllä loppuivat ensimmäisen vuotopäivän jälkeen ja vuotona oli vain pari veri tahraa paperissa vessassa käydessä. Hämäsivät ne minua kuitenkin jokusen päivää. Tästä huolimatta silloin kun tein raskaustestiä, en enää epäillyt hetkeäkään tulosta.

 

Tytär oli meille totaalinen yllätys. Olimme puhuneet jopa päin vastaisista suunnitelmista, -lapsia sitten joskus 3-kymppisenä. Ennen tuota  suhteemme oli vähän rakoillut. Olimme pari kuukautta "erossa". Itse erosta ei kyllä ollut mitään sen kummempia merkkejä kuin se, että sanoimme, että olemme eronneet. Kumpikaan ei löytänyt uutta asuntoa, kumpikaan sitä ei tainnut edes kovin aktiivisesti etsiä. Viikko tämän "eron" jälkeen palasimme samaan sänkyyn... Kerkesimme tehdä päätöksen yhteen palaamisesta kaksi viikkoa ennen positiivista raskaustestiä. Mutta hedelmöitys hetkellä olimme kyllä erossa.

 

Ero taisi tehdä suhteellemme hyvää. Ja vauva on vahvistanut suhdettamme entisestään. Nykyään meillä menee todella hienosti. Ja olemme molemmat myös valmiita näkemään vaivaa siihen, että meno jatkuisi yhtä hyvänä.


Tulos raskaustestistä oli kuitenkin järkyttävä. Mutta molemmat kyllä tiesivät heti sillä hetkellä miten toimitaan, että ehkä enemmänkin positiivisessa mielessä järkyttävä. Ja niin toimittiin., ei taidettua hirveästi edes keskustella, kun molemmilla oli selvästi samat suunnitelmat. Aloimme muokkaamaan elämäämme sellaiseksi, että vauvan on hyvä siihen tulla. Ja näin on tapahtunut.

 

Mutta takaisin viime vuoteen. Alkuvuoden kulutiin siis lähinnä oksennellen. Emme kertoneet raskaudesta aluksi kenellekään. Pelkäsin itse jonkin verran keskemenoa ja tartutin pelon myös helluun. Hellu ei myöskään ollut kiinnostunut vauva uutisen herättämästä hälystä. Helmikuussa 2008 asiasta kuitenkin tuli julkinen. Hirveää hälyä ei sitten syntynytkään, mutta kaapit alkoivat hitaasti ja varmasti täyttyä vauvaroinasta. Mutta en valita, A:n vaate varastot, leluvarastot ja hyödyllisten tavaroiden varastot ovat täyttyneet lähinnä läheisten, sukulaisten ja ystävien toimesta. On tullut vaatteita, vaunurahoitus helpostusta, hoitopöytää, sitteriä, leluja, vaippoja ja niin edelleen. Sellaista se taitaa aina olla, kun tiettyyn porukkaan syntyy pitkästä aikaa uusi tulokas.

 

Kesäkuussa 2008 aloitin lomailun. Oikea äitiyslomahan minulla alkoi heinäkuussa, mutta opiskelijana pääsin vähän helpommalla. En ollut viitsinyt myöskään hakea töitä viimeiseksi kuukaudeksi. Suuri vaikuttava tekijä tähän oli se, että tuskinpa kovin moni minua olisi kuukaudeksi halunnutkaan palkata. Raskaus oli sujunut siihen mennessä oikein hyvin, ei suurempia ongelmia. Verenpaine oli joskus vähän korkealla ja toisinaan piti miettiä, ettei puputa liikaa verensokereita nostavia aineita. Ultrassa meille oli ennustettu tyttöä.

 

Kesä sujui rauhallisesti ja tylsästi ja loppuraskaus ihan yhtä hyvin kuin alkukin. Asuimme pienessä söpössä asunnossa ja ihmettelimme masun kasvua. Ja kasvoihan se. Alussa vaikutti siltä, että maha jää pieneksi, mutta loppua kohti se otti aikalailla spurtteja, vähän nahkakin repesi. Vuoden paras päivä oli tietenkin tytön syntymä. Minulla jäi erittäin hyvät kokemukset synnyttämisestä, ainut kaivelemaan jäänyt asia oli se, että lopussa meinasin olla turhan malttamaton. Hyvin ja suht nopeaa tyttö kuitenkin ulos tuli, kaksi päivää ennen laskettua aikaansa.

 

Elokuu oli hieman sekavaa aikaa. Vieraita oli paljon ja vauvaan totutteleminen oli omalla tavallaan rankkaa. Samalla nuo ovat kuitenkin elämäni parhaita aikoja, ehdottomasti. Sama tunne on jatkunut näihin päiviin asti, saa nähdä koska arki koittaa. Kai sen on joskus pakko koittaa...? Alusta asti tyttö on ollut suht hyvä nukkuja, jo ensimmäisen kuukauden aikana sain nukuttua jopa 6-7 tunnin pätkiä parhaillaan. Helppo vauva muutenkin, ei turhia vatsan väänteitä tai muita vauvan ja vanhempien mieltä vaivaavia pulmia.

 

Tähänkin asti kaikki on sujunut mahtavasti. Tytöllä on kehittynyt motooriset taidot suht näpsäkästi, ehkä vähän turhankin. Kotona oleminen on joskus hieman rankkaa ja toisinaan on muistutettava itseään irrottautumaan hetkeksi vauvasta ja omasta kodista. Pääasiallisesti kyllä nautin kaikesta täällä. Olen alkanut panostamaan jopa sisustamiseen. Jos rahaa olisi enemmän, olisin varmaan kääntänyt jo koko kämpän ympäri. Muutimme tytön ristiäisten jälkeen myös uuteen isompaan kotiin, jossa pikkuinen sai oman pienen pienen huoneensa. Se on täydellisen kokoinen meidän stimangille. Sinne mahtuu sänky, hoitopöytä ja kirjahylly leluja varten. Sen "sistustamisessa" on toteutettu lähinnä suurta värien kirjoa ja tavaroiden sekamelskaa, sellainen minusta pienen tytön huoneen pitääkin olla!

 

Olen muuttunut vuoden 2008 aikana paljon. Ulkoisia seikkoja on jokunen lisäkilo, josta ehkä ensi vuonna olisi tarkoitus päästä eroon. Tukkakin on ohentunut, mikä tuntuu olevan yleistä pienten vauvojen äideillä, se on ehkä epämieluisin ulkoinen muutos. No ehkä tämä tästä jossain vaiheessa normalisoituu. Vielä ei onneksi kaljuja läikkiä näy! Minusta on tullut enemmän koti ihminen, tykkään laittaa ruokaa, leipoa ja ährätä. Siivoan enemmän ja nautin siististä kodista, kun aiemmin minulle oli lähes ihan sama, kunhan ei missään sikolätissä tarvinnut olla. Olen ruvennut pitämään koriste esineistä ja polttamaan kynttilöitä. Tykkään nykyään vauvoista enemän kuin ennen ja olen huomattavasti taitavampi hoitaja. On myös huonoja puolia: pidän vähemmän yhteyttä ystäviini, jumiudun helpommin neljän seinän sisään ja joiltain osin olen turhan vaativa hellua kohtaan.

 

Vuodesta on jäänyt valtavasti hyviä muistoja. Raskauden lisäksi useat kivat jutut, ihanat illat kotona kaksin hellun kanssa ja möyhemmin kolmisin, perheenä. Jouluaato oli yksi vuoden parhaista päivistä. Viime kesänä olimme vanhemmillani talonvahtina ja saunoimme lähes päivittäin, ah mitä herkkua! A:n syntymä osoitti kuinka paljon on olemassa ihmisiä, jotka välittävät meistä ja ovat kiinnostuneita elämästämme.

 

Toki on ollut myös huonoja asioita. Olemme kohdanneet hellun kanssa lapsiperheen arjen kurjat puolet, esimerkiksi ajoittaisen väsymyksen. (Lisään kuitenkin, että vauvailu on meillä ollut hurjasti paljon helpompaa, mitä olimme odottaneet.) On pitänyt totutella siihen, että sitä todella elää  vauvan rytmissä, niin hyvässä kuin pahassakin. On pitänyt oppia hyväksymään se, että lapsen saamiseen liitty myös paljon pelottavia asioita, menettämisen pelko vahvimpana.

 

Näistä toisaalta taas kumpuaa positiivisia asioita. Tunnen itseni vahvemmaksi ihmiseksi, kun pystyn elämään esimerkiksi juuri menettämisen pelon kanssa selvä järkisenä. Olen oppinut joissain suhteissa hallitsemaan ja hillitsemään paremmin tunteitani, vaikka toisaalta raskaus ja lapsen saaminen teki minusta huomattavasti herkemmän ihmisen. Herkkyys on joskus vaikea asia, mutta toisaalta luen sen itselleni vahvuudeksi. Tunnen olevani empaattisempi.

 

Tästä tulisi loputon tarina jos antaisin tämän lähteä vielä pitemmälle. Listauksista unohtui monta tärkeää asiaa, jotka olisivat ansainneet maininnan, mutta sitten tuskin kukaan olisi tätä jaksanut lukea. (Tiedän että yksi on lukenut! Nih!) Yksi syy blogin kirjoittamiselle onkin muuten se, että tahdon tuntea itseni paremmin. Tahdon käsitellä tunteitani taidokkaammin. Tahdon välillä yrittää katsoa elämääni ulkopuolisen silmin. Mutta tämä ehkä riittää irrottautumiseksi tällä kertaa. A herää päiväuniltaan pian, sitä ennen nauttisin mielelläni kupin teetä. En tainnut mainita että yksinkertaisen ja kokin kannalta maailman helpoimman ruoan vastapainoksi piti vähän touhuta keittiössä. Olen todella todella pelkuri kokeilemaan omia reseptejäni, mutta tänään tein sen. Lopputuloksena oli joku wannabe britti tyyppinen budding yhdistettynä perinteiseen juustokakkuun, maku aineena käytin mustikkaa. Nähtäväksi jää millainen tuosta tuli...

 

Hauskat uudet vuodet kaikille! Jos tästä tulee puoletkaan siitä, mitä viime vuosi oli, tulen olemaan erittäin onnelinen.